|
Masin
äkillisesti menehdyttyä syksyllä -02 ajattelin, että ei tule
meidän taloon koiraa. Ei ainakaan ennen kevättä.
Ei ainakaan ennen joulua.
Huomasin surffailevani salukisivuilla.
Olin haaveillut salukista jo 1990-luvulla, koirakirjojen kuvien
ja
Koiramme-lehden kuvien hurmaamana.
Ennen Masin tuloa taloon, unissani seisoi hiekanvärinen saluki
hiekkadyynillä.
Netin kautta löysin kennel Khaireddin ja Mirkun. Siellä oli pentuja.
Salukivauvoja. Kirjoitin Mirkulle ja kerroin tilanteesta, ei ole
koiran aika todellakaan nyt, mutta kerro rodusta.
Mirkku kertoi. Se oli keskiviikko ja
sitten jo soittelimmekin, Mirkku kutsui lauantaina kylään.
Soitin Mikalle, että varmaan lähdetään
400 kilometrin päähän katsomaan salukin pentuja. Mikapa sanoi,
että lähdetään vain. Hän tuskin tiesi silloin, mikä on saluki..
Menimme tutustumaan rotuun. Päivän konttailimme Lassilan
pentulaatikossa ja keittiössä.
Oli kai kohtalon sanelema juttu, että vapaana oli hiekan värinen
urospentu, Laiska-Lasse, joka nukahteli ruokalautaselle.
Päätimme, että soitamme Mirkulle, kun olemme päätöksen tehneet,
varataanko Lasse. Lähdimme kotimatkalle.
Kotimatkalta soitimme ja varasimme Lassen.
Niki tuli taloon. Niki on opettanut meille salukielämää. Ei voi
samana
vuonna puhua noutajasta ja salukista.
Tämä silkkihansikkain kohdeltava eteerinen olento, jossa on
voimaa vaikka pataljoonalle, kun vain haluaa.
Niki on salukiksikin kai pidättyväinen ja tykkää siitä, että
sen ympärilläon tilaa.
Paitsi nukkuessaan yöt mamman päällä.. Mutta ei ole
pidättyväisyydestä tietokaan, kun se tapaa ihmisiä tai eläimiä,
joista se pitää, silloin on pieni pyörremyrsky valloillaan.
Nuorena poikana sillä oli eroahdistusta ja se pisti oman
huoneensa
remonttin pariin otteeseen ikävissään.
Se kuitenkin loppui 1-vuotiaana kuin seinään ja nykyisin sen
kanssa on äärettömän helppoa elää. Se on kiltti, rauhallinen,
sosiaalinenkin sillä tavalla, että
vaikka se tykkää olla omissa oloissaan, sen voi aika
vaivatta pistää moneen laumaan ilman ongelmia.
Sen henkilökohtainen reviiri on laaja, mutta se sietää kyllä
esim.
matkustamisia.
Se on viisas, mm. oppi katsomalla ihmisistä mallia sytyttämään
valot olohuoneeseemme ja sammuttamaan ne. Merkillisintä siinä
oli se,
että se yhdisti lampun ja katkaisijan, tiesi selkeästi, että kun
katkaisijaa painaa, syttyy valo. Valojen räpsytystä se harrasti
jonkin aikaa.
Niki on juossut kolme kautta maastoissa. Vaihtelevalla
menestyksellä,
mutta
kivaa on ollut sekä koiralla, että perheellä. Päätin, että
jäämme
tuumaustauolle,
kun kolmannella kaudella oli kaksi kisaa ja kaksi diskä.
Luulen tässä vaiheessa, että Nikille vedettiin viehettä
kyllästymiseen asti,
sitä en tiedä, olenko oikeassa. Lähes puolen vuoden jälkeen Niki
pääsi
vieheen perään keväällä ja johan sai muovipupu kyytiä oikein
olan takaa.
Niki kypsyi myöhään ja näyttelyistä tuli viime vuonna muutama
titteli.
Eksoottisin reissu tehtiin
Ukrainaan, Kiovaan linja-autolla keväällä -06.
Syksyllä kävimme Venäjällä. Katsotaan, mihin kaikkialle tämä
harrastus
viekään, matkustaminen on hauskaa, ainakin emännän mielestä!
Mutta jo elämä tämän salukimaisen
salukin ja herrasmiehen kanssa on
itsessään melkoinen elämys!
Takaisin Nikin sivulle
|
