|
Solo haettiin ystäväksi meille ja
Nikille, sedälleen, Uumajasta.
Solo on puhelias saluki, hyvin nöyrä ja kiltti, mutta on sillä
pilkettä silmäkulmassa. Sen suurin pelko on suihkupullo ja
suurin herkku lähes kaikki mitä voi syödä. Myös jotakin, mitä
ei voi syödä, kuten housujen vetskarit.
Solo on kai eräänlainen tuoksukoira. Minusta ainakin se tuoksuu
hyvälle koko ajan ja kokonaan. Lievästi koiralle, mutta aivan
kuin siinä olisi aavistus jotakin kukkaistuoksua.
Sololla on oma tapansa tervehtiä. Kun setänsä nuolee kasvoja,
Solo kirputtaa. Kasvoja, käsiä, vaatteita. Ja ölisee. Anteeksi
keskustelee siis. Nuolee se käsiä joskus, antaumuksella, mutta
ei kasvoja.
Voi olla, että suuren kulinaristin suussa ovat meikkivoide ja
puuteri kuitenkin joutuneet pannaan.
Ahneutensa tähden se oppi ennätysajassa tavanomaiset
tassut ja istut sun muut.
Siitä kehkeytyi kuin varkain roturasisti, vinttikoirat on ok
mutta
kaikki muut %&%#.
Kyllästyimme olemaan Kiljusen herrasväki autoillessamme
(Solo, aristokraattinen vinttikoira, jota taluttelen
langanohuessa hihnassa, arvokkaasti.. not) Solo haukkui
karvat pystyssä kuola roiskuen kaikki näkösällä olevat
erirotuiset koirat, Niki yritti parhaansa
mukaan komentaa sitä olemaan kunnolla ja
pysymään omalla puolellaan takaluukkua ja minä ja isäntä
karjumme hermot kireällä painokelvottomuuksia.
Yritimme lihapullilla ja makkaralla, mutta ne unohtuivat aina
siinä hötäkässä Sololta.
Tarvittiin suunnitelma. Minä istumaan takapenkille pussissa
suuresti kunnioitettu suihkupullo ja eikun kaivamaan verta
nenästä eli ajelemaan ympäri taajamaa vaanien niitä
erirotuisia koiria.Kun toivottu otus käveli pitkin kylänraittia,
Solohan hönkäisi keuhkot täyteen ilmaa ilmoittaakseen mitä
kuuluu ja kuka käskee.
Äärimmäisen järkyttynyt pieni vinttikoira ei voinut ymmärtää,
mistä se suihku kylkeen tuli. Eikä varmaan, että miksi.
Toinen erirotukoira käpytteli näköetäisyydelle.
Solo veti taas palkeet täyteen ja kas kummaa, se suihku tuli
taas jostakin.
Siitä lähtien autoilumme on ollut mitä mukavinta ja
rauhallisinta
kahden arvokkaasti matkustavan salukin kanssa.
Solo on vielä nuorukainen, näyttelyissä emme ole käyneet,
koska Solon toinen kives on piilossa, ihan oikeassa paikassa,
mutta ei ole pudonnut pussiin.
Juoksukisoja saa harrastaa yhdelläkin killuttimella, ja Solo
onkin
muutaman kerran kokeillut muovipussin jahtaamista. Äitinsä on
Ruotsissa menestynyt loistavasti maastojuoksuissa,
joten suvun puolesta pitäisi viettiä olla.
Mutta tärkeintä on, että saimme mukavan koiran laumamme
jatkoksi ja Niki ikioman kaverin, jonka kanssa juosta ja
nahistella,
elää salukimaista elämää.
Takaisin Solon sivulle
|
